Tänään alkoi uusi seikkailu ulkomailla. Tällä kertaa minua kutsui Amerikka, jossa vietän seuraavat neljä kuukautta opiskellen pikkuruisessa kaupungissa nimeltä Pittsburg, Kansas. Hakuprosessi alkoi jo melkein vuosi sitten, jolloin ajatus opiskelusta Amerikassa ja keskellä ei mitään kuullosti hienolta. Kun keväällä ilmoitettiin, että paikka on minulle auki ja voisin alkaa hankkia viisumia ja muita vaadittavia papereita, olin onnesta sekaisin. Avopuolisolle muotoilin asian, että "se on vain neljä kuukautta, isossa kuvassa ei edes niin pitkä aika". Mm-m.. yllättävästi tuo aika muuttuu paljon pidemmäksi, kun lähtöön on viikko saatika yksi yö.
Tällä hetkellä istun Dallasin kentällä ja matkustusta on takana noin 21 tuntia. Noihin 21 tuntiin on mahtunut tunteita enemmän kuin tavallisesti koko viikkoon! Sydäntä riipivät hyvästit kentällä saivat hetkellisesti toivomaan, että voisi sittenkin jäädä kotiin ja jättää koko reissun väliin. Onneksi kuitenkin matkaan on kulunut jo nyt niin paljon rahaa, että näinkin pihinä ihmisenä en kykenisi siitä syystä jättämään väliin. Ja todellisuudessa uskon, että tämä matka tulee olemaan upea kokemus, jollaista ei toista ehkä ikinä enää tule. Rakas ystäväni muistutti minua siitä, miten olin vielä joitakin kuukausia sitten sanonut, että minua kaduttaa jos en lähde. Se on varmasti totta ja siksi istun nyt täällä odottelemassa viimeistä vaihtolentoa kohti Joplinia ja Pittsburgia.
Kaikki Amerikassa vierailleet varmasti tietävät, että tänne tuleminen ei ole mikään yksinkertainen asia ja kun kyseessä ei ole pelkkä kahden viikon lomamatka asiat mutkistuvat vielä entisestään. Erinäisiä lappuja pitää täyttää, pitää käydä viisumihaastattelussa, ottaa rokotteita ja saada niistä todistus jne. Joka välissä pitää maksaa 50dollaria sinne ja 80 dollaria tänne. Kouluun pääsyyn vaaditaan erillinen kielitesti, jonka voi suorittaa vain Helsingissä ja sen kustannuksen ovat useampia satasia. Kun nämä kaikki sain kuntoon, niin vuorokausi ennen lähtöä kuulen, että lentoni Lontoosta Dallasiin on peruttu ja kaikki menee uusiksi. Onnekseni sain lähes samalla aikataululla uudet lennot Pariisin kautta järjestettyä ja pääsin normaalisti matkaan. Matkalla jouduin kahdesti yllätystarkastukseen ja Pariisissa kyselivät opiskelustani ja testasivat tiedänkö yliopiston maskotin nimeä. Testi oletettavasti läpäisty, kun matkaa sai jatkaa. Jotta ei menisi liian yksinkertaiseksi, niin laukku ei lentänyt mukanani Dallasiin vaan jäi onnettomana pyörimään jonnekkin Pariisin kentälle... Ehkäpä se sieltä vielä löytää tiensä luokseni lähipäivinä. Toivon sitä todella, sillä lähtiessäni Helsingistä pukeuduin pitkiin treenihousuihin ja mustaan pitkähihaiseen (+villatakki ja farkkutakki). Määränpäässä lämpötila on noin +30 astetta, joten ei välttämättä paras varustus päällä.
Seikkailua riittää kerrakseen jo heti alusta asti, enkä ole vielä edes perillä. Tällä menolla voin vain kuvitella miltä ensi yön kahden tähden motelli näyttää... Mutta! kokemuksia, kokemuksia! Tästä alkaa ainutlaatuinen syksy ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Kaiken jälkeen olen kuitenkin kiitollinen siitä, että saan toteuttaa unelmaani ja kaikki rakkaat ihmiset ovat sitä tukemassa. Lopulta se todella on vain neljä kuukautta, joten nauttia pitää heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Kiitos parhaalle ystävälle, joka vakuutti minut siitä. Pahimman järkytyksen ja jännityksen jälkeen voin toteuttaa tuota ohjetta ja aloittaa jännittävän seikkailun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti