Everybody should study abroad because you never know where you might end up.

Palasin juuri takasin elämäni ensimmäisestä karateturnauksesta, saaliinani kaksi kulta- ja yksi pronssimitalli. Jos joku olis kysyny ennen tänne lähtöä, että mitä mahdan ostaa Walmartista, ei olis tullu mieleen sanoa, että hammassuojan karatea varten. Tällä hetkellä en vois olla tyytyväisempi kurssivalintaani, sillä oon oppinu niin paljon uusia asioita, etten osannu edes kuvitella. Itse turnaus oli täysin vapaaehtonen, mutta hiukan hulluna ihmisenä tietysti ensimmäisenä ilmottauduin mukaan. Kilpailin kolmessa eri lajissa: team kata, kata ja kumite. Mun sarjassa ei ollu muita naisia, joten voitto sparrauksessa eli kumitessa oli taattu, MUTTA jouduin kisaamaan mitallini eteen miehiä vastaan, ja ha haa.. minä voitin! :D ...joten olen mitallini ansainnut. Eli aamuviiden mäkkärijonossa... suosittelen antamaan tilaa. (he heh heh..)

Pari viikkoa sitten tehtiin sellanen ihan perus n. 1400 mailin (=2253km) viikonloppureissu Denveriin. Lähdettiin Pittsburgistä torstaina ja sunnuntaina tultiin takasin, mutta oli kyllä ajamisen arvonenen reissu. Käytiin yks päivä Rocky Mountain -vuoristossa, toinen päivä Denverin downtownissa ja NBA-matsissa ja paluumatkalla pysähdyttiin vielä Colorado Spring -vuoristossa. Maisemat oli aivan huikeet, jotain mitä en osannu edes aavistaa. Koko Denveri tuntu olevan täysin erillään "perus" amerikkalaisesta elämäntyylistä, se oli ku Helsingin Punavuori kaikkine hipstereineen. Ihmiset ajo siellä polkupyörällä, ravintolat tarjos orgaanista ruokaa, katusoittajia, upeita seinämaalauksia kaduilla... Tykkäsin! NBA, National Basketball assosiation, peli oli myös upee kokemus. Alkaa olla koko värisuora näitä amerikkalaisia urheilulajeja koossa, kun vielä lisätään jääkiekko tähän muutaman viikon päästä. Koripallo on ehkä tähän menessä mun suosikki kaikista nähdyistä lajeista. Ja ne soitti siellä Darudea! :D

Rocky Mountains

C

Denver Nuggets vs. Golden State Warriors

Denver city

Colorado Spring

Koulua on jäljellä vielä sellaset vajaat neljä viikkoa ja voi tätä tehtävien määrää. Joka kurssilta alkaa paine kasvaa ja pitäs saada lopputöitä valmiiks ja kokeisiin lukea yms. Kaiken tämän päälle on vielä menossa harjottelu, joka vaatii ihan todella paljon työtä. On ollu kyllä hauskaa käydä ekaluokkalaisia opettamassa tai lähinnä testaamassa, niinkun täällä on tapana. Hassuinta on, että minä, joka en englantia osaa yhtään sen paremmin kun ne ekaluokkalaisetkaan, käyn siellä opettamassa lukemista ja kirjottamista. Hauska tapaus sattukin ekana päivänä, kun pyysin yhtä lasta kertomaan mulle hänen suosikki asioistaan ja listalla oli jotain mistä en vieläkään tiedä mitä se on, mutta pyysin, että hän valitsee kolme asiaa, jotka haluaa kirjottaa ylös, niin tottakai se valitsi just sen mistä mulla ei ollu hajuakaan. Lapsi alko kirjottaa asioita paperille ja kysyy "How you spell this ???" Hetken mietin, että miten tästä eteenpäin ja totean, että "You try it!" xD Mulla ei ollu minkäänlaista hajua siitä mikä se asia oli, saatikka miten sen kirjotetaan, että näin. Toistaseks ei oo tullu muita tälläsiä tapauksia, mutta hetken mietin, että oonkohan mä nyt ihan oikeessa paikassa. :D

Kouluhommia

Kaikesta kivasta huolimatta alan vähitellen olla valmis palaamaan jo takasin. Matka on ollu ihan todella huikee ja paljon on vielä kivoja juttuja tulossakin. Nautin jokaisesta päivästä, mutta huomaan kaipaavani jo oman kodin rauhaan. Täällä tuntuu kun olis jatkuvasti jonkun vieraana, eikä oo hetken rauhaa. Omassa huoneessa ei voi ikinä soittaa Skype-puheluita tai katella elokuvia ilman kuulokkeita, kun siellä on aina joku toinen ja jos haluaa syödä jotain pitää lähteä ruokalaan. Tykkään mun huonekaverista, mutta välillä olis kiva vaan olla omassa rauhassa ilman, että tarvii välittää muista. Täällä olo vaatii paljon myös sosiaalista kontaktia ja jatkuvaa hyväntuulisuutta, mikä on yllättävän rankkaa, kun sitä tekee 24/7/4kuukautta. Ja tietysti on ikävä myös ystäviä ja perhettä ja sitä yhtä erityistä siellä kotona. Yhtään ei kaduta, että tänne lähdin ja tiedän, että vaikka ootan jo kovasti, että voin syödä ruisleipää sohvalla, niin tiedän, että näitä ihmisiä täällä tulee ihan todella iso ikävä. Nää ihmiset on täällä mun perhe sillä aikaa kun oma perhe on kaukana ja se tulee olemaan iso suru, kun pitää sanoa heippa ja tietää ettei välttämättä enää ikinä nähdä.

Ens viikolla on kiitospäiväjuhlaa ja sitten onkin enää pari viikkoa, kunnes suunta on kohti Miamia! Siinä välissä ehtii vielä monenmoista. ;)

Yli puolenvälin ollaan ja nyt alkaa tulla paniikki siitä, että onko sitä nyt koettu sitten tarpeeks kaikkea täällä vai ei.. Tuntuu, että kaikki muut, erityisesti suomalaiset, on reissannu joka paikkaan ja ite on käyny pelkästään Kansas Cityssä. Lopulta kun asiaa kuitenkin miettii vähän toiselta näkökulmalta, niin aika paljon kaikkea muuta on tullu sitte koettua sillä aikaa kun muut on ollu reissussa. Tähän menessä on käyty kattomassa baseballia, nascaria ja U2-konsertti, vierailtu autentisessa kantribaarissa, syöty Antony Bordeinin suosittelemalla bensa-asemalla, kaiverettu kurpitsaa halloweenina... et onhan tota tossa. Tulossa on vielä reissu Elviksen kotitiloihin, Memphisiin/Graselandiin, mahdollinen karate-turnaus Oklahoma Cityssä, kiitospäivän ateria amerikkalaisessa kodissa, Halloween naamiaiset ja jotakin muuta mistä en vielä tiedä mitään. :D Oon tyytyväinen siihen, että oon saanu mahollisuuden päästä tutustumaan perin amerikkalaisiin juttuihin, mitä ei ikinä Suomessa eikä edes Euroopassa voi kokea. Ja loppujen lopuks, myös opiskelu täällä on kokemisen arvosta!

                           Happy Halloween!

Viimekuulemalta on ehtiny tapahtua jo vaikka mitä. Ensinnäkin, äiti, iskä ja Mami kävi täällä! Voi miten hauska yllätys olikaan, kun näin, että Mamikin on reissussa mukana. Yhteinen matka alkoi Pittsburgistä, mistä tulivat autolla hakemaan mua. Nopea vilkaisu tähän kylään ja sitten kohti Kansas Cityä. KC:ssä käytiin ostoksilla ja turistikierroksella kaupungin "keskustassa". Taidettiin jokainen tulla siihen tulokseen, että kyseinen kaupunki ei kyllä oo kovinkaan kiinnostava... siellä ei juurikaan oo näkemistä tai tekemistä, mutta hyvin se aika kului siitä huolimatta. Oli ihana viettää aikaa yhdessä ja nähdä pitkästä aikaa. Sen jälkeen kyllä tuli vähän koti-ikävä, kun tajus miten pitkä aika onkaan jo kulunu siitä, kun tänne lähdin.

Syysloman jälkeen täällä Pitsburgissä vietettiin Homecoming-viikkoa. Pitkin viikkoa oli erilaisia tapahtumia, joissa muun muuassa valittiin seuraavan vuoden homecoming queen ja king. Lauantaina oli paraati, jossa saatiin olla mukana edustamassa omaa maata lippujen kera. Paraati kulki pääkatua pitkin, jonka varrelle oli kerääntyny puoli kylää seuraamaan sitä. Paraatia seurasi jakapallo-ottelu, jota ennen vähän grillailtiin paikallisten tapojen mukaan ja seurattiin soittajien ja pelaajien saapumista kentälle.

Viimeviikonloppuna tehtiin pieni road-trip Emporia yliopistoon ja Kansas Cityyn. Empooriassa opiskelee kaveri Jyväskylästä, joka kutsu meidät sinne viikonlopuks. Ensin käytiin kattomassa paikallinen jalkapallo peli, jossa sattu vastustajana olemaan Pittsburg, Gorillas! :D Illalla pidettiin bileet, jossa pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin ja viettämään hauskaa iltaa. Ilta toki osalla päätty siihen, kun kaverilta murtu pikkuvarvas ja sitä sitten lähdettiin viemään esiapuun. Koska auto ensiapuun oli täynnä, me muut lähdettiin paikalliseen yökerhoon. Hauskinta siinä oli, että Emporiassa voi soittaa partybus:in hakemaan kotipihalta baariin, ja siinä bussissa on musiikki täysillä ja discovalot yms. Se oli hauska kokemus. Emporian jälkeen suunnattiin Kansas Cityyn kattomaan Nascar-ajoja, se jos joku on sitten periamerikkalaista! Autoja parkkipaikalla oli kymmeniä tuhansia ja ihmisiä vieläkin enemmän. Nascar itsessään on suhteellisen puuduttava harrastus: 267 kierrosta ovaalin muotosella radalla. Voin kertoo, että siinä 40-50 kierroksen jälkeen alkaa olla aika puuduttavaa homma. Mielenkiinto heräs, kun joltain hajos auto tai tuli kolari, muuten aika ykstoikkosta hommaa. Hauskaa oli kuitenkin käydä ja nähdä mistä tää kansa on niin innoissaan, eipä voi Euroopassa tollasta kisaa nähdä.

Elämä Pittsburgissä sujuu siis kaikinpuolin oikein mukavasti. Paljon on puuhaa, joten tylsäksi ei aika täällä käy. Vähitellen alkaa opettajat valmistelemaan opiskelijoita loppukokeisiin ja projekteihin, eli vähiin käy ennen ku loppuu. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, niin hyvässä kun pahassakin, joten ei vielä aleta pakkaamaan. Suurin suru on, että tänään 23.10. tuli se päivä, kun piti laittaa takki päälle.. :( yök, kylmä. Viikonlopuks on luvattu jopa nollakeliä ja se on jotain mihin en todellaakaan ilmottanu itteäni, kun tänne lähdin.. mutta onko siinä hyvä syy lähteä ostoksille? ;)