Viikko takana ja kamalasti uutta tietoa ja uusia ihmisiä. Elämä täällä on todella erilaista ja toisinaan ihan suoraan amerikkalaisesta elokuvasta. Täällä on sisar- ja veljeskuntia, joilla on niitä omia "biletaloja", iso jalkapallostadioni, maskotti gorilla, cheerleading-joukkue, ruoaksi pizzaa ja burgereita ja eilen koettiin myös ensimmäiset amerikkalaiset kotibileet. Eniten elokuvaa muistuttaa ehkä kuitenkin tämä dormihuone, jossa asun yhdessä espanialaisen huonekaverin kanssa. Tilaa on juuri ja juuri kahdelle sängylle ja pöydälle + vaatekaapille ja vessa on tietysti yhteinen ihan koko käytävän kanssa. Tämä on kuin jatkuvaa yökyläilyä. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee hetki, kun oma rauha ja tila olis tarpeen, mutta ehkäpä tätä neljä kuukautta kestää? Täällä oli eilen myös pakollinen "hall meeting", jossa käytiin läpi kaikki asumisen säännöt ja voi hyvä tavaton sentään... älä juokse käytävillä, vie roskat ulos, älä mene poikien vessaan... Ollaanko me 16v.?? Tällä käytävällä vain minä ja huonekaverini ollaan yli 21v., mikä täällä tarkoittaa sitä, että voi käydä paarissa ja ostaa alkoholia, joten siitä tuli myös aika pitkä luento. Välillä sitä tuntee itsensä aika vanhaksi täällä...
Ihmiset täällä on todella ystävällisiä ja mukavia. Koko kaupunki tuntuu elävän tälle yliopistolle ja erilaiset seurat ovat halunneet järjestää illallisia uusille vaihtareille. Tällä viikolla kampuksella on ollut pääsääntöisesti vain vaihtareita ja joitakin amerikkalaisia fukseja, mutta ensi viikolla meno muuttuu kun koulu alkaa ja kaikki palaavat kampukselle. Tällä viikolla olen tutustunut varmaan 100 ihmiseen eri puolilta maailmaa ja FB-kavereinani on niin monta uutta ihmistä, että tuskin edes muistan kaikkia. Täällä on myös suomalaisia lisäkseni nejä, kaksi Oulusta ja kaksi Jyväskylästä. Omalla tavallaan on jotenkin helpottavaa, että täällä on myös muita suomalaisia, joilta voi tarvittaessa pyytää apua jos tulee joku tilanne. Ei tunnu lainkaan niin yksinäiseltä. Meille on muodostunut täällä myös pieni eurooppalaisten ryhmä, jonka kanssa mennään syömään, urheilemaan yms.
Omalla kohdalla kävi mielenkiintoinen käänne opiskelujen suhteen, kun torstaina selvisi, että pääaineeni täällä on ihan toinen mitä piti. Olin tullut opiskelemaan omasta mielestäni perheopintoja kun selvisi että opiskelenkin täällä pääaineenani elementary education. Siinä muuttui suunitelmat sitten hyvin nopeasti, mutta onnekseni sain oikein hyviä kursseja luettavaksi. Pääsin muun muassa mukaan kurssille, jossa osana on kentällä työskentelyä, eli pääsen siis opettamaan ihan oikeita lapsia. Kauan hamuamani musikaalikurssi valitettavasti jäi pois, kun se ei sopinut enää lukujärjestykseen. :( Sen sijaan huomenna on tiedossa "koe-esiintyminen" yliopiston kuoroon. Toivon, että pääsen mukaan ja saan tehdä musiikkia myös täällä ollessani. Huomenna alkava koulu jännittää aika paljon. Akateeminen englanti on täysin eri asia kuin kertoa, että "Hei, olen Suomesta ja siellä asuu myös Joulupukki." Täällä opiskelu on huhujen mukaan todella erilaista, tulee kotiläksyjä ja tunneilla keskustellaan paljon. Eniten jännittää, että en vain tajua mitä siellä puhutaan ja sitten joku kysyy jotain ja olen aivan kujalla. Loppukokeet ovat myös hyvin mielenkiintoinen konsepti, joka myös vähän jännittää, että mitä se sitten on. En edes muista koska viimeksi olisi tehnyt kokeen...
Tottumista uuteen on paljon, mutta ainakin tähän asti tuntuu siltä, että tämä on hyvä paikka olla ja viettää tämä syksy. Saa nähdä muuttuuko mieli, kun kouluhommat alkaa, mutta nautitaan nyt tästä vielä kun voidaan. Vähitellen pitää myös alkaa suunnitella mitä täällä haluaa tehdä näinä neljänä kuukautena, sillä tästä eteenpäin viikot alkavat pyöriä hurjaa vauhtia eteenpäin ja 17 viikkoa on hujauksessa ohi.
Tänään alkoi uusi seikkailu ulkomailla. Tällä kertaa minua kutsui Amerikka, jossa vietän seuraavat neljä kuukautta opiskellen pikkuruisessa kaupungissa nimeltä Pittsburg, Kansas. Hakuprosessi alkoi jo melkein vuosi sitten, jolloin ajatus opiskelusta Amerikassa ja keskellä ei mitään kuullosti hienolta. Kun keväällä ilmoitettiin, että paikka on minulle auki ja voisin alkaa hankkia viisumia ja muita vaadittavia papereita, olin onnesta sekaisin. Avopuolisolle muotoilin asian, että "se on vain neljä kuukautta, isossa kuvassa ei edes niin pitkä aika". Mm-m.. yllättävästi tuo aika muuttuu paljon pidemmäksi, kun lähtöön on viikko saatika yksi yö.
Tällä hetkellä istun Dallasin kentällä ja matkustusta on takana noin 21 tuntia. Noihin 21 tuntiin on mahtunut tunteita enemmän kuin tavallisesti koko viikkoon! Sydäntä riipivät hyvästit kentällä saivat hetkellisesti toivomaan, että voisi sittenkin jäädä kotiin ja jättää koko reissun väliin. Onneksi kuitenkin matkaan on kulunut jo nyt niin paljon rahaa, että näinkin pihinä ihmisenä en kykenisi siitä syystä jättämään väliin. Ja todellisuudessa uskon, että tämä matka tulee olemaan upea kokemus, jollaista ei toista ehkä ikinä enää tule. Rakas ystäväni muistutti minua siitä, miten olin vielä joitakin kuukausia sitten sanonut, että minua kaduttaa jos en lähde. Se on varmasti totta ja siksi istun nyt täällä odottelemassa viimeistä vaihtolentoa kohti Joplinia ja Pittsburgia.
Kaikki Amerikassa vierailleet varmasti tietävät, että tänne tuleminen ei ole mikään yksinkertainen asia ja kun kyseessä ei ole pelkkä kahden viikon lomamatka asiat mutkistuvat vielä entisestään. Erinäisiä lappuja pitää täyttää, pitää käydä viisumihaastattelussa, ottaa rokotteita ja saada niistä todistus jne. Joka välissä pitää maksaa 50dollaria sinne ja 80 dollaria tänne. Kouluun pääsyyn vaaditaan erillinen kielitesti, jonka voi suorittaa vain Helsingissä ja sen kustannuksen ovat useampia satasia. Kun nämä kaikki sain kuntoon, niin vuorokausi ennen lähtöä kuulen, että lentoni Lontoosta Dallasiin on peruttu ja kaikki menee uusiksi. Onnekseni sain lähes samalla aikataululla uudet lennot Pariisin kautta järjestettyä ja pääsin normaalisti matkaan. Matkalla jouduin kahdesti yllätystarkastukseen ja Pariisissa kyselivät opiskelustani ja testasivat tiedänkö yliopiston maskotin nimeä. Testi oletettavasti läpäisty, kun matkaa sai jatkaa. Jotta ei menisi liian yksinkertaiseksi, niin laukku ei lentänyt mukanani Dallasiin vaan jäi onnettomana pyörimään jonnekkin Pariisin kentälle... Ehkäpä se sieltä vielä löytää tiensä luokseni lähipäivinä. Toivon sitä todella, sillä lähtiessäni Helsingistä pukeuduin pitkiin treenihousuihin ja mustaan pitkähihaiseen (+villatakki ja farkkutakki). Määränpäässä lämpötila on noin +30 astetta, joten ei välttämättä paras varustus päällä.
Seikkailua riittää kerrakseen jo heti alusta asti, enkä ole vielä edes perillä. Tällä menolla voin vain kuvitella miltä ensi yön kahden tähden motelli näyttää... Mutta! kokemuksia, kokemuksia! Tästä alkaa ainutlaatuinen syksy ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Kaiken jälkeen olen kuitenkin kiitollinen siitä, että saan toteuttaa unelmaani ja kaikki rakkaat ihmiset ovat sitä tukemassa. Lopulta se todella on vain neljä kuukautta, joten nauttia pitää heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Kiitos parhaalle ystävälle, joka vakuutti minut siitä. Pahimman järkytyksen ja jännityksen jälkeen voin toteuttaa tuota ohjetta ja aloittaa jännittävän seikkailun.
