So many reasons to be thankful.

Tässä pieni kooste viimeseltä neljältä viikolta. Tuntuu, että on ollu niin paljon tekemistä viime viikkoina, että ei oo mitään ehtiny päivittää. Viimisiin viikoihin on mahtunu vaikka ja mitä... juhlittiin Kiitospäivää sekä Suomen itsenäisyyspäivää, suoritin karaten vyökokeen, kävin katsastamassa Springfieldin Fantastic cavern:sit ja viikonloput on menny juhliessa synttäreitä ja muuta elämää. :D

Kiitospäivä oli hauska kokemus; syötiin hyvin ja otettiin rennosti. Ruoka oli omalla tavallaan hyvin samanlaista kun Suomalainen jouluruoka, outoa, mutta hyvää. Tarjottavat ei ollu yhteneväisiä suomalaisen jouluruoan kanssa... tarjolla oli papuja, muusia, kalkkunaa, maissia (koska ollaan Kansasissa), stuffing=täytettä, karpalohyytelöä ja vaikka mitä muuta. Oli tosi hauska päästä kokemaan tämä juhla ihan perinteisessä amerikkalaisperheessä. Paikalla oli viisi henkinen perhe ja isoisä sekä me kolme vaihto-opiskelijaa. 

Kiitospäivän jälkeen avautu myös mahdollisuus ampumaradalle ja sinnehän sitä mentiin. Se oli todella siistiä! Ylläti itseni osumalla tauluun ja kohteeseen, olin yllättävänkin hyvä. Vaikka ampuminen oli huikee kokemus, niin on se aika pelottavakin tunne pitää sitä asetta kädessä.. mutta maassa maan tavalla.

Suomi täytti 100-vuotta myös täällä. Järjestettiin muutaman suomalaisen kanssa juhlat täällä ja ne osottautukin oikeen jätti menestykseksi. Tulijoita oli huomattavasti enemmän, kun aluksi aateltiin, mutta kalasoppaa ja pullia oli onneksi riittävästi. Rohkeimmat maisto jopa salmiakkia, mutta se ei kovin suurta suosiota herrättäny. Ohjelmassa oli pieni tietovisa suomesta ja loppuillasta katottiin Joulutarina-elokuva. Saatiin paljon kehuja juhlista ja ihmisillä oli oikein hauskaa. Ihanaa, että saatiin juhlia täälläkin ja jakaa meijän kulttuuria muitten kanssa 

Viime viikkoon mahtu itsenäisyyspäivän lisäksi myös karaten loppukoe, josta käteen jäi ihka oikea, oranssi vyö. Karate oli kyllä hauskaa ja oon ilonen, että rohkenin kokeilla. Kuka tietää vaikka suomessa vielä jatkaisin..

Sunnuntaina käytiin host-perheen äidin ja parin muun vaihtarin kanssa noin tunnin matkan päässä, Springfieldissä. Siellä on sellaset isot luolat, jotka on ympäristö aikoinaan muokannu. Oli kyllä hienon näköstä ja vähän jännittävääkin. 

Loppukokeet lähenee... mulle ei niitä kovin montaa sattunu, joten pääsen aikas helpolla. Koitan silti ahkerasti opiskella loppuun saakka, vaikka aika valmis oon palaamaan jo kotiin. Ylihuomenna on lähtö Pittsburgistä ja varmasti pari kyyneltä vierähtää, kun sanon heippa näille ihmisille täällä. Ympyrä sulkeutuu.

Everybody should study abroad because you never know where you might end up.

Palasin juuri takasin elämäni ensimmäisestä karateturnauksesta, saaliinani kaksi kulta- ja yksi pronssimitalli. Jos joku olis kysyny ennen tänne lähtöä, että mitä mahdan ostaa Walmartista, ei olis tullu mieleen sanoa, että hammassuojan karatea varten. Tällä hetkellä en vois olla tyytyväisempi kurssivalintaani, sillä oon oppinu niin paljon uusia asioita, etten osannu edes kuvitella. Itse turnaus oli täysin vapaaehtonen, mutta hiukan hulluna ihmisenä tietysti ensimmäisenä ilmottauduin mukaan. Kilpailin kolmessa eri lajissa: team kata, kata ja kumite. Mun sarjassa ei ollu muita naisia, joten voitto sparrauksessa eli kumitessa oli taattu, MUTTA jouduin kisaamaan mitallini eteen miehiä vastaan, ja ha haa.. minä voitin! :D ...joten olen mitallini ansainnut. Eli aamuviiden mäkkärijonossa... suosittelen antamaan tilaa. (he heh heh..)

Pari viikkoa sitten tehtiin sellanen ihan perus n. 1400 mailin (=2253km) viikonloppureissu Denveriin. Lähdettiin Pittsburgistä torstaina ja sunnuntaina tultiin takasin, mutta oli kyllä ajamisen arvonenen reissu. Käytiin yks päivä Rocky Mountain -vuoristossa, toinen päivä Denverin downtownissa ja NBA-matsissa ja paluumatkalla pysähdyttiin vielä Colorado Spring -vuoristossa. Maisemat oli aivan huikeet, jotain mitä en osannu edes aavistaa. Koko Denveri tuntu olevan täysin erillään "perus" amerikkalaisesta elämäntyylistä, se oli ku Helsingin Punavuori kaikkine hipstereineen. Ihmiset ajo siellä polkupyörällä, ravintolat tarjos orgaanista ruokaa, katusoittajia, upeita seinämaalauksia kaduilla... Tykkäsin! NBA, National Basketball assosiation, peli oli myös upee kokemus. Alkaa olla koko värisuora näitä amerikkalaisia urheilulajeja koossa, kun vielä lisätään jääkiekko tähän muutaman viikon päästä. Koripallo on ehkä tähän menessä mun suosikki kaikista nähdyistä lajeista. Ja ne soitti siellä Darudea! :D

Rocky Mountains

C

Denver Nuggets vs. Golden State Warriors

Denver city

Colorado Spring

Koulua on jäljellä vielä sellaset vajaat neljä viikkoa ja voi tätä tehtävien määrää. Joka kurssilta alkaa paine kasvaa ja pitäs saada lopputöitä valmiiks ja kokeisiin lukea yms. Kaiken tämän päälle on vielä menossa harjottelu, joka vaatii ihan todella paljon työtä. On ollu kyllä hauskaa käydä ekaluokkalaisia opettamassa tai lähinnä testaamassa, niinkun täällä on tapana. Hassuinta on, että minä, joka en englantia osaa yhtään sen paremmin kun ne ekaluokkalaisetkaan, käyn siellä opettamassa lukemista ja kirjottamista. Hauska tapaus sattukin ekana päivänä, kun pyysin yhtä lasta kertomaan mulle hänen suosikki asioistaan ja listalla oli jotain mistä en vieläkään tiedä mitä se on, mutta pyysin, että hän valitsee kolme asiaa, jotka haluaa kirjottaa ylös, niin tottakai se valitsi just sen mistä mulla ei ollu hajuakaan. Lapsi alko kirjottaa asioita paperille ja kysyy "How you spell this ???" Hetken mietin, että miten tästä eteenpäin ja totean, että "You try it!" xD Mulla ei ollu minkäänlaista hajua siitä mikä se asia oli, saatikka miten sen kirjotetaan, että näin. Toistaseks ei oo tullu muita tälläsiä tapauksia, mutta hetken mietin, että oonkohan mä nyt ihan oikeessa paikassa. :D

Kouluhommia

Kaikesta kivasta huolimatta alan vähitellen olla valmis palaamaan jo takasin. Matka on ollu ihan todella huikee ja paljon on vielä kivoja juttuja tulossakin. Nautin jokaisesta päivästä, mutta huomaan kaipaavani jo oman kodin rauhaan. Täällä tuntuu kun olis jatkuvasti jonkun vieraana, eikä oo hetken rauhaa. Omassa huoneessa ei voi ikinä soittaa Skype-puheluita tai katella elokuvia ilman kuulokkeita, kun siellä on aina joku toinen ja jos haluaa syödä jotain pitää lähteä ruokalaan. Tykkään mun huonekaverista, mutta välillä olis kiva vaan olla omassa rauhassa ilman, että tarvii välittää muista. Täällä olo vaatii paljon myös sosiaalista kontaktia ja jatkuvaa hyväntuulisuutta, mikä on yllättävän rankkaa, kun sitä tekee 24/7/4kuukautta. Ja tietysti on ikävä myös ystäviä ja perhettä ja sitä yhtä erityistä siellä kotona. Yhtään ei kaduta, että tänne lähdin ja tiedän, että vaikka ootan jo kovasti, että voin syödä ruisleipää sohvalla, niin tiedän, että näitä ihmisiä täällä tulee ihan todella iso ikävä. Nää ihmiset on täällä mun perhe sillä aikaa kun oma perhe on kaukana ja se tulee olemaan iso suru, kun pitää sanoa heippa ja tietää ettei välttämättä enää ikinä nähdä.

Ens viikolla on kiitospäiväjuhlaa ja sitten onkin enää pari viikkoa, kunnes suunta on kohti Miamia! Siinä välissä ehtii vielä monenmoista. ;)

Yli puolenvälin ollaan ja nyt alkaa tulla paniikki siitä, että onko sitä nyt koettu sitten tarpeeks kaikkea täällä vai ei.. Tuntuu, että kaikki muut, erityisesti suomalaiset, on reissannu joka paikkaan ja ite on käyny pelkästään Kansas Cityssä. Lopulta kun asiaa kuitenkin miettii vähän toiselta näkökulmalta, niin aika paljon kaikkea muuta on tullu sitte koettua sillä aikaa kun muut on ollu reissussa. Tähän menessä on käyty kattomassa baseballia, nascaria ja U2-konsertti, vierailtu autentisessa kantribaarissa, syöty Antony Bordeinin suosittelemalla bensa-asemalla, kaiverettu kurpitsaa halloweenina... et onhan tota tossa. Tulossa on vielä reissu Elviksen kotitiloihin, Memphisiin/Graselandiin, mahdollinen karate-turnaus Oklahoma Cityssä, kiitospäivän ateria amerikkalaisessa kodissa, Halloween naamiaiset ja jotakin muuta mistä en vielä tiedä mitään. :D Oon tyytyväinen siihen, että oon saanu mahollisuuden päästä tutustumaan perin amerikkalaisiin juttuihin, mitä ei ikinä Suomessa eikä edes Euroopassa voi kokea. Ja loppujen lopuks, myös opiskelu täällä on kokemisen arvosta!

                           Happy Halloween!

Viimekuulemalta on ehtiny tapahtua jo vaikka mitä. Ensinnäkin, äiti, iskä ja Mami kävi täällä! Voi miten hauska yllätys olikaan, kun näin, että Mamikin on reissussa mukana. Yhteinen matka alkoi Pittsburgistä, mistä tulivat autolla hakemaan mua. Nopea vilkaisu tähän kylään ja sitten kohti Kansas Cityä. KC:ssä käytiin ostoksilla ja turistikierroksella kaupungin "keskustassa". Taidettiin jokainen tulla siihen tulokseen, että kyseinen kaupunki ei kyllä oo kovinkaan kiinnostava... siellä ei juurikaan oo näkemistä tai tekemistä, mutta hyvin se aika kului siitä huolimatta. Oli ihana viettää aikaa yhdessä ja nähdä pitkästä aikaa. Sen jälkeen kyllä tuli vähän koti-ikävä, kun tajus miten pitkä aika onkaan jo kulunu siitä, kun tänne lähdin.

Syysloman jälkeen täällä Pitsburgissä vietettiin Homecoming-viikkoa. Pitkin viikkoa oli erilaisia tapahtumia, joissa muun muuassa valittiin seuraavan vuoden homecoming queen ja king. Lauantaina oli paraati, jossa saatiin olla mukana edustamassa omaa maata lippujen kera. Paraati kulki pääkatua pitkin, jonka varrelle oli kerääntyny puoli kylää seuraamaan sitä. Paraatia seurasi jakapallo-ottelu, jota ennen vähän grillailtiin paikallisten tapojen mukaan ja seurattiin soittajien ja pelaajien saapumista kentälle.

Viimeviikonloppuna tehtiin pieni road-trip Emporia yliopistoon ja Kansas Cityyn. Empooriassa opiskelee kaveri Jyväskylästä, joka kutsu meidät sinne viikonlopuks. Ensin käytiin kattomassa paikallinen jalkapallo peli, jossa sattu vastustajana olemaan Pittsburg, Gorillas! :D Illalla pidettiin bileet, jossa pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin ja viettämään hauskaa iltaa. Ilta toki osalla päätty siihen, kun kaverilta murtu pikkuvarvas ja sitä sitten lähdettiin viemään esiapuun. Koska auto ensiapuun oli täynnä, me muut lähdettiin paikalliseen yökerhoon. Hauskinta siinä oli, että Emporiassa voi soittaa partybus:in hakemaan kotipihalta baariin, ja siinä bussissa on musiikki täysillä ja discovalot yms. Se oli hauska kokemus. Emporian jälkeen suunnattiin Kansas Cityyn kattomaan Nascar-ajoja, se jos joku on sitten periamerikkalaista! Autoja parkkipaikalla oli kymmeniä tuhansia ja ihmisiä vieläkin enemmän. Nascar itsessään on suhteellisen puuduttava harrastus: 267 kierrosta ovaalin muotosella radalla. Voin kertoo, että siinä 40-50 kierroksen jälkeen alkaa olla aika puuduttavaa homma. Mielenkiinto heräs, kun joltain hajos auto tai tuli kolari, muuten aika ykstoikkosta hommaa. Hauskaa oli kuitenkin käydä ja nähdä mistä tää kansa on niin innoissaan, eipä voi Euroopassa tollasta kisaa nähdä.

Elämä Pittsburgissä sujuu siis kaikinpuolin oikein mukavasti. Paljon on puuhaa, joten tylsäksi ei aika täällä käy. Vähitellen alkaa opettajat valmistelemaan opiskelijoita loppukokeisiin ja projekteihin, eli vähiin käy ennen ku loppuu. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, niin hyvässä kun pahassakin, joten ei vielä aleta pakkaamaan. Suurin suru on, että tänään 23.10. tuli se päivä, kun piti laittaa takki päälle.. :( yök, kylmä. Viikonlopuks on luvattu jopa nollakeliä ja se on jotain mihin en todellaakaan ilmottanu itteäni, kun tänne lähdin.. mutta onko siinä hyvä syy lähteä ostoksille? ;)

Arkielämää ja seikkailuja.

Aika kuluu yhtä aikaa hitaasti ja nopeasti, kun ei malta oottaa, että näkee rakkaita ja toisaalta taas ei haluais, että aika täällä loppuu. Puoliväli on jo ihan käsillä.

Koulu on vieny yllättävän paljon aikaa viimeaikoina, toisin ku odotin. Ajattelin, että vaihto-opiskelu on enemmänki reissaamista ja juhlimista, kun ihan todellista opiskelua. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen tai sitten minä olen vaan liian tunnollinen, mikä sekin on täysin mahdollista. Vähitellen alkaa tuntua myös siltä, että pärjää, eikä tarvii joka päivä jännittää kouluun menemistä. Englanti alkaa sujua ja opiskelu on paljon helpompaa. Ongelma on, että elän jonkinlaista siirtymää suomen ja englannin välillä, ja välillä en tiedä sanoja suomeks enkä englanniks!?

Opiskelun ohella on toki muutaki tapahtunut. Käytiin muun muassa U2:sen konsertissa Kasas Cityssä, ja se vasta oli huikee. En erityisemmin oo ennen kuunnelu kyseisen bändin tuotantoa, mutta se ei paljon haitannu. Oli todellaki tekemisen arvonen reissu.

Jalkapalloa (amerikkalainen) on nyt päästy seuraamaan kahdesti. En ymmärtäny alkuunkaan miten iso tapahtuma se täällä onkaan. Ihmiset tulee tunteja aiemmin parkkipaikalle grillaamaan ja viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Sitten alkaa kauhea show, kun marssi-orkesteri saapuu soittaen ja luo kulkueen pelaajille, jotka saapuu stadionille. Kun pelaajat saadaan pois jaloista alkaa chearleadereiden show... ja vielä ei oo päästy ees itse peliin! Itse pelistä en tajua oikein mitään.. kaikki vaan rynnii toistensa päälle ja yrittää päästä johonki rajalle ja tehä pisteitä. Ei saata ymmärtää. Minä taputan, kun muutki taputtaa :D

Vaikka paljon on täällä tekemistä ja kokemista, niin hyvin tietonen oon siitä montako päivää on lähtöön. Ikävä on kova, mutta onneks täällä on myös kivaa. Ens viikolla saan vieraitakin tänne, kun äiti ja iskä tulee Kansas Cityyn! :) Ja kavereita onneks on, joitten kanssa touhuta. Nautitaan nyt, kun vielä on aikaa. 

Valmiina peliin!

Kuorokonsertti, jossa pukukoodi oli vähän toisenlainen, ku yleensä.

Viikonloppu meni ns. tukkahulmuten

Porukalla oltiin kaverin luona Bentonwilessä, Arkansas:sa

Syyskuuta odotellessa.

Elämäni pisin kuukausi on nyt ohitse ja Syyskuun sateet voi alkaa... Suomessa. :P Tuntuu ku olisin ollu tällä jo vaikka kuinka kauan, enkä jaksa uskoa, että vasta kolme viikkoa on menny. Kuukausi sitten olin vielä töissä ja siitäkin tuntuu olevan ihan loputtomasti aikaa?! Kaks viikkoa koulua on ehtiny kulua ja aika hässäkkää on ollu. Täällä koulu on paljon työläämpää kuin kotona. Täällä yliopisto muistuttaa enemmän lukioo, missä tehään paljon projekteja, annetaan kotiläksyä ja pidetään pistokokeita. Muistan miten joku sano joskus Jyväskylässä, että miten hän muistaa edes tehä kotitehtävän, kun ei meillä yleensä ikinä oo semmosia. Täällä sitä vastoin joka päivä saa olla nakuttelemassa tietokoneella ja lukemassa kirjoja. Isoja luentoja ei ainakaan mun laitoksella pidetä, kaikki tunnit on pienissä ryhmissä ja osallistuminen on välttämätöntä.

Ei hullumpi paikka tehä kotiläksyjä.

Oon ilonen siitä, miten hyvin opettajat ja oppilaat täällä ottaa vastaan ulkomaalaisia opiskelijoita. Suurin osa toivoo, että voisin jakaa ajatuksiani Suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja tuoda esille erilaisia näkökulmia. Myös opiskelijat on ollu kiinnostuneita kuulemaan, että mistä oon ja miks oon tullu tänne yms. Vaikka vastaanotto onki ollu hyvä, niin kyllä siltiki vielä jännittää mennä tunnille, kun pelkää, että ei vaan tajua mitään... Toistaseks oon kyllä seurannu ihan hyvin ja ainaki luulen olevani ihan kärryillä. :D

Sen jälkeen kun selvis, että mun pääaine vaihtu Perheopinnoista Kasvatustieteeksi valikoitui mulle sellaiset kurssit kuin Primary reading and writing, Early childhood foundations and curriculum, Music education and English writting. Lisäksi valitsin ihan vaan omaksi ilokseni, kuoron ja karaten. Jep, kyllä.. karaten! Se se vasta on sitte erilaista, yhtäaikaa lepposaa ja todella hankalaa. Välillä tuntuu, että aivot kuumenee, kun yrittää ajatella käsiä ja jalkoja ja selkää ja lyöntejä ja ja ja... Eilen opeteltiin sellanen pieni liikesarja ja se oli ku Zumbassa, muut menee vasemmalle ni Mervi menee oikeelle ja toisilla on vasen käsi edessä, ni mulla on vasenkäsi jossain selän takana. Hahah.. onneks oon siellä ilman tuttuja, ni en naura ihan koko tuntia. Hauskaa se on ja ihan hyödyllisiä oppeja oon saanu, muun muassa kaikkia itsepuolustusliikkeitä.

Noista akateemisista kursseista toi "Primary reading and writting" on kaikkein haastavin, kun tarkotuksena olis oppia opettamaan lukemista ja kirjotusta, mikä varsinki näin ei-englanninkielisenä on vähän hanklaa. Meillä on muun muassa testi äänteistä, eli siitä minkälainen ääni tulee esimerkiksi kirjaimesta B. Osa on tosi helppoja ja esimerkiksi e ja i, on vastaavasti mulle helpompia, kun niistä tulee se ääni miten suomalaiset sanoo sen kirjaimen kun nää sekoilee niitten i=e ai=i kirjainten kanssa. Mut vastaavasti mulle on hankalia muun muassa kirjaimet y ja u. Sitten näillä on vielä sellaset kirjain yhdistelmät, joista tulee oma äänteensä... testissä pitää saada kaikki oikein jos meinaa päästä läpi. Tällä kurssilla mennään opettamaan myös ihan oikeita lapsia, mikä on myös todella jännittävää, mutta samalla tosi siistiä. Mutta se vaatii sen, että tämmöset kirjainten äänteet sun muut on sitte toisaan osattava.

Sellasia koulujuttuja täällä. Pienoinen shokki oli, kun ekana päivänä koulussa anettiin kaikenlaisia ohjeita siihen, mitä tunnilla saa tehdä ja mitä ei, niin muun muassa niistäminen oli kiellettyä ja perinteisesti puhelimen käyttö ja puhuminen kaverin kanssa yms. MUTTA! Viimeinen ohje: Kouluun saa tuoda aseen mukanaan, mutta se pitää pitää repussa. Mitä?! Siinä hetken kattelee ympärilleen ja miettii, että onko täällä tosiaankin jollain nyt ase mukana... Ei parane ryppyillä luokkakavereille. Kännykän käyttö on täällä myös tunnilla totaali kiellossa. Se ei saa olla ees pöydällä.. Jos on, niin menettää pisteitä lopullisesta arvioinnista.

Koulun lisäks on ollu paljon muutakin tekemistä. Viimeviikolla oltiin pienellä porukalla paikallisessa Country-pubissa nimeltä Banjoo. Se oli uskomaton paikka.. Laitoin jalkaani siniset farkut ja ruudullisen kauluspaidan, koska ajattelin olevani hauska ja sterotypinen, mutta kun päästään sisään siellä ihan todellakin on kaikkilla siniset farkut jalassa ja ruutupaidat plus tietysti bootsit ja hatut! Tää paikka ei vaan lakkaa yllättämästä. Kaikki se mitä ajattelen, et on vaan elokuviin tuotua stereotypiaa on täällä ihan oikeesti totta. Pubi kaiken kaikkiaan oli ihan huikee paikka ja ihmisillä oli tosi hyvä meininki. Se oli jonkilainen yhdistelmä suomalaisista tansseista ja baarista. Edellispäivänä oltiin kattomassa sellasta hypnotisointi showta ja se oli aivan uskomaton! En jaksa ymmärtää miten se kaikki on mahdollista, mutta suu aiku sai tuijottaa koko kaks tuntia. Se itse hypnotisoija oli tuttu US. Got talent–kisasta, Chris Jones. 

Paikallinen tuulipukukansahan se siinä.

Tulevana viikonloppuna mennään yhden Amerikkalaistytön vanhempien kotiin "yökyläilemään". Mitä kuvista näin niin se paikka on ihan todella huikee ja järvenrannalla, joten eiköhän ihan kiva viikonloppu oo tiedossa. Ostettiin myös liput U2:sen keikalle Kansas Cityyn! Meitä lähtee seittemän tyyppiä sinne ja mun pitäs ajaa, koska olen vanha.. jännittää. Parkkeeramisen kyllä delegoin jo muille.

Kaikki on siis täällä hyvin ja paljon hauskaa tekemistä. Se on hyvä, niin ei mee koko aika ikävöidessä. Koulu on jännittäävää, mutta eiköhän sekin siitä helpota kun muutama viikko mennään tästä eteenpäin.

Now I'm a real Gorilla!

Welcome back! Powder Party!

On terveellistä. ..naapuri kuitenkin laitto siirappia munakokkeliin ja maapähkinävoita leivälle.

Lisäsin vähän Suomi-infoa paikalliseen satukirjaan :D

Viikko nro1. Sääntöjä ja jännitystä

Viikko takana ja kamalasti uutta tietoa ja uusia ihmisiä. Elämä täällä on todella erilaista ja toisinaan ihan suoraan amerikkalaisesta elokuvasta. Täällä on sisar- ja veljeskuntia, joilla on niitä omia "biletaloja", iso jalkapallostadioni, maskotti gorilla, cheerleading-joukkue, ruoaksi pizzaa ja burgereita ja eilen koettiin myös ensimmäiset amerikkalaiset kotibileet. Eniten elokuvaa muistuttaa ehkä kuitenkin tämä dormihuone, jossa asun yhdessä espanialaisen huonekaverin kanssa. Tilaa on juuri ja juuri kahdelle sängylle ja pöydälle + vaatekaapille ja vessa on tietysti yhteinen ihan koko käytävän kanssa. Tämä on kuin jatkuvaa yökyläilyä. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee hetki, kun oma rauha ja tila olis tarpeen, mutta ehkäpä tätä neljä kuukautta kestää? Täällä oli eilen myös pakollinen "hall meeting", jossa käytiin läpi kaikki asumisen säännöt ja voi hyvä tavaton sentään... älä juokse käytävillä, vie roskat ulos, älä mene poikien vessaan... Ollaanko me 16v.?? Tällä käytävällä vain minä ja huonekaverini ollaan yli 21v., mikä täällä tarkoittaa sitä, että voi käydä paarissa ja ostaa alkoholia, joten siitä tuli myös aika pitkä luento. Välillä sitä tuntee itsensä aika vanhaksi täällä...

Ihmiset täällä on todella ystävällisiä ja mukavia. Koko kaupunki tuntuu elävän tälle yliopistolle ja erilaiset seurat ovat halunneet järjestää illallisia uusille vaihtareille. Tällä viikolla kampuksella on ollut pääsääntöisesti vain vaihtareita ja joitakin amerikkalaisia fukseja, mutta ensi viikolla meno muuttuu kun koulu alkaa ja kaikki palaavat kampukselle. Tällä viikolla olen tutustunut varmaan 100 ihmiseen eri puolilta maailmaa ja FB-kavereinani on niin monta uutta ihmistä, että tuskin edes muistan kaikkia. Täällä on myös suomalaisia lisäkseni nejä, kaksi Oulusta ja kaksi Jyväskylästä. Omalla  tavallaan on jotenkin helpottavaa, että täällä on myös muita suomalaisia, joilta voi tarvittaessa pyytää apua jos tulee joku tilanne. Ei tunnu lainkaan niin yksinäiseltä. Meille on muodostunut täällä myös pieni eurooppalaisten ryhmä, jonka kanssa mennään syömään, urheilemaan yms.

Omalla kohdalla kävi mielenkiintoinen käänne opiskelujen suhteen, kun torstaina selvisi, että pääaineeni täällä on ihan toinen mitä piti. Olin tullut opiskelemaan omasta mielestäni perheopintoja kun selvisi että opiskelenkin täällä pääaineenani elementary education. Siinä muuttui suunitelmat sitten hyvin nopeasti, mutta onnekseni sain oikein hyviä kursseja luettavaksi. Pääsin muun muassa mukaan kurssille, jossa osana on kentällä työskentelyä, eli pääsen siis opettamaan ihan oikeita lapsia. Kauan hamuamani musikaalikurssi valitettavasti jäi pois, kun se ei sopinut enää lukujärjestykseen. :( Sen sijaan huomenna on tiedossa "koe-esiintyminen" yliopiston kuoroon. Toivon, että pääsen mukaan ja saan tehdä musiikkia myös täällä ollessani. Huomenna alkava koulu jännittää aika paljon. Akateeminen englanti on täysin eri asia kuin kertoa, että "Hei, olen Suomesta ja siellä asuu myös Joulupukki." Täällä opiskelu on huhujen mukaan todella erilaista, tulee kotiläksyjä ja tunneilla keskustellaan paljon. Eniten jännittää, että en vain tajua mitä siellä puhutaan ja sitten joku kysyy jotain ja olen aivan kujalla. Loppukokeet ovat myös hyvin mielenkiintoinen konsepti, joka myös vähän jännittää, että mitä se sitten on. En edes muista koska viimeksi olisi tehnyt kokeen...

Tottumista uuteen on paljon, mutta ainakin tähän asti tuntuu siltä, että tämä on hyvä paikka olla ja viettää tämä syksy. Saa nähdä muuttuuko mieli, kun kouluhommat alkaa, mutta nautitaan nyt tästä vielä kun voidaan. Vähitellen pitää myös alkaa suunnitella mitä täällä haluaa tehdä näinä neljänä kuukautena, sillä tästä eteenpäin viikot alkavat pyöriä hurjaa vauhtia eteenpäin ja 17 viikkoa on hujauksessa ohi.